![]() |
![]() ![]()
Sambaryhmä Suomesta Kiinaan - jälleen!Suomisambaajat matkaavat Kiinaan 9.-21.9.2009!Matkan aikana ryhmä osallistuu Shanghaissa pidettävään Shanghai Tourism festivaaliin 12.9. joka on eri esiintymisryhmistä koostuva kulkue. Samankaltaiseen kulkueeseen osallistutaan myös Luoyoangissa 19.9. Lisäksi ryhmä esiintyy Shanghaissa mm. Oriental Pearl Towerissa ja kuuluisalla Nanjing Roadilla. Virallisten esiintymisten ohella tutustutaan Kiinan nähtävyyksiin Shanghaissa, Luoyoangissa ja Pekingissä. Suomisambaryhmä koostuu 17:sta tanssijasta ja viidestä avustajasta ympäri Suomea. Osallistujia on Maracanãsta, Papagaiosta, Roseirasta ja Gambosta. Puvut ovat sekalainen kooste koulujen- ja tanssijoiden omia pukuja. Yhteiskoreografia on lyhyt, helppo pätkä, pääasiallisesti tanssi on improvisaatiopohjalta. Tanssijat ovat passistoja, yleisen alan tanssijoita ja baianoita. Matkalle koottu ryhmä on nyt ensimmäistä kertaa SSKL:a edustava suomisambaryhmä. Aikaisemmin koulut järjestivät Kiinan matkalle omia ryhmiään, omissa nimissään. Kutsuja on kuitenkin sama. Tämä on yksi konkreettisia tapoja tehdä yhteistyötä Suomen sambakoulujen kesken. SSKL toivottaa lähtijöille hauskaa ja antoisaa matkaa ja upeita elämyksiä! | ![]() |